No niin. Uusi alku bloggailuun. Kuinka monta kertaa voi aloittaa uuden blogin? Tämä taitaa olla nyt neljäs tai viides uusi blogi.
Ei se mitään.
Käyn harvakseltaan Lontoossa, mutta pidän tämän kaupungin hengestä kerta kerralta enemmän. Uuden ja vanhan maailman kummallinen kohtaamispaikka. Lontoo on omituinen saareke maailmassa, hyvin omanlaisensa ja kuitenkin tuttu monesta yhteydestä. Osaltaan Lontoon lumoa lisää se että se on tuttu televisiosta ja elokuvista. Kuten New York. Tulee sellainen tunne, että kävelee kulisseissa.
Tämä visiitti on lyhyt. Torstai-iltana tänne ja nyt perjantaina kotiin.
Nämä uudet jutut alkavat nyt ilmestyä kahdessa osoitteessa. Insanon sivuilla ja hieman myöhemmin aukeaa hiet.fi, joka on ekan kirjani kotisivu. WSOY julkaisee kirjani Hyvä idea ei toimi toukokuun viidentenä. Kirjalla on Facebookissa oma, avoin ryhmä, jonka nimi on yllättäen Hyvä idea ei toimi.
Tällä blogilla on myös nimi. Se on Käännekohtia. Nimensä mukaisesti tallennan tänne käännekohtia elämästä ja elämän vierestä. Isoja ja enimmäkseen pieniä. Sitähän ei just tällä hetkellä tiedä mikä on iso tai pieni käännekohta.
Nobody has written anything yet. Be the first to comment!