KÄÄNNEKOHTIA

Löystynyt henkinen sulkijalihas

Pari viikkoa sitten olin illallisella ystäväni Jari Sarasvuon kanssa. Juttelimme elämästä ja elämän kummallisista käänteistä. Muistelimme menneitä. Puhuimme myös rakkaudesta ja.. juuri nyt en kerro mitä. Koska tässä menee yksityisyyden raja.

Jari Sarasvuo on tunnettu henkilö, ei ’julkkis’. Jari on kirjoittanut avoimen kirjeen, joka on julkaistu tähän mennessä ainakin Facebookissa. Kirjeen seurauksena Facebookiin syntyi nopeasti myös "Sano EI tirkistelylööpeille" ryhmä, joka kannustaa säästämään - pidättäytymällä roskalehtien ostamisesta toistaiseksi. Tämä toive on tietysti epärealistinen, koska taantumassa ja yt-neuvotteluiden kourissa kamppailevat lehdet eivät peräänny. Liian moni journalisti ja puskakuvaaja on kusessa asuntolainan tai vuokran kanssa, jos lehti ei myy. Lehtiä on myytävä hinnalla millä hyvänsä. Vai onko, ihan oikeasti? Onko niitä myös luettava hinnalla millä hyvänsä? Tai onko niissä mainostettava hinnalla millä hyvänsä?

Normiselitys tirkistelyjournalismiin liittyy jotenkin sananvapauteen. En tosin ole vielä ymmärtänyt miten. Pari vuosikymmentä sitten opiskelin sivuaineena tiedotusoppia yliopistossa. Meille opetettiin journalistin ohjeet ja paljon sananvapaudesta. Niissä ei mainittu sellaista sananvapautta, joka oikeuttaisi ihmisten yksityiselämän raatelun – itse asiassa päinvastoin. Piti kunnioittaa ihmisarvoa. Minusta ihmisarvon kunnioittaminen kuulostaa erinomaiselta idealta, sen verran olen itse ihmisarvoja polkenut, että tiedän mistä puhun.

Joskus olin sitä mieltä, että on oireellisempaa lukea roskalehtiä kuin esiintyä niissä. Olen edelleen samaa mieltä. Kaikkien oireellisinta on tietysti tehdä näitä lehtiä. Oire on nimeltään henkisen sulkijalihaksen löystyminen. Roskalehdissä paska valuu - eikä edes housuihin. Harva haluaa vapaaehtoisesti työntää kättään paskaan. Minä tosin haluan, mutta vain vauvaikäisen tyttäreni pyllynpesun yhteydessä.

Tästä päivästä alkaen pidättäydyn kaikkien niiden lehtien ostamisesta, jotka myyvät meille "sananvapauteen" käärittyä paskaa, eli tirkistelyä. Vaikka niissä sitten olisi muutakin luettavaa.

Liitän tähän pari otetta Jarin avoimesta kirjeestä. Hänen luvallaan.


Selkärankansa seteleihin vaihtaneet riistäjät
Jari Sarasvuo

Meitä vaanitaan jälleen kerran kotimme portin pielessä varhain aamulla, kesäkuun 26. päivä, perjantaina kello 06.12. Emme voi hakea aamuvarustuksessa lehteä, koska postilaatikko on juuri tontin ulkopuolella, jolloin olisimme vapaata riistaa eksploitaatio-kuvaajalle. Hiihtäjä Virpi Kuitunen on lähdössä töihin jäätikölle ja minä taas saattokeikan kautta omiin töihini neuvotteluhuoneeseen. Väijyvä nilkki syö purkkaa ja tähtää kameralla. Taas tulee paha mieli, likainen ja vainottu olo.

Matkalla lentokentälle summaamme apein mielin viime aikoja riiston ja rahanteon kohteena. Lentokentällä ovatkin jo uudet loiset kimpussa. Puolison hyvästelystä ei tule mitään, kun vielä toistaiseksi raikkaalta vaikuttava kesätoimittaja-tyttö ja nuhjuinen valokuvaaja tunkevat väliimme, rikkovat rauhaamme ja estävät hyvän työpäivän toivotukset.

Pyydän ääni väristen valokuvaajalta, että saisin hyvästellä Virpin suukolla ilman, että kuvaaja tekee siitä kauppatavaraa kaikelle kansalle. Kun Virpin ja minun päät lähestyvät toisiaan, nilkki näyttää inhimillisyytensä mitan: hän nostaa kameransa häpäistäkseen intimiteettiämme.

Tänä keväänä päättyi 24 hyvää vuotta kestänyt liitto puolisoni kanssa kaikessa ystävyydessä. Ja hivenen myöhemmin alkoi uusi elämänvaihe Virpin kanssa. Elämäntilanteen muutokseen johtaneet syyt ovat monimutkaisia, pitkään kyteneitä ja ihmisyyden herkimpiin, yksityisiin alueisiin kuuluvia kehityksiä.

Yksikään meistä kolmesta ei ole julkkis, jonka ainoa peruste olla julkisuudessa on epätoivoinen pyrky sinne ja siitä seuraava suostumus julkisuusteollisuuden kaupallistamisen kohteeksi. Virpi on työssään maailmanmestari, minä omassa työssäni melkein suomenmestari ja Nina taas hieno nainen, äiti, puoliso. Kukaan meistä ei ole antanut suostumustaan intimiteettinsä riistoon paskalehtien kustantajien ahneuden alttarille. Tämä ei ole voinut jäädä torilokkitoimittajille epäselväksi.

Vaikka Virpin ja minun työni ovat julkisen kiinnostuksen kohteena, meidän ihmisarvomme on silti luovuttamaton. Me nautimme samaa lain ja hyvien tapojen suojaa kuin muutkin suomalaiset. Ennen kaikkea Virpin, minun ja Ninan haavoittuvaisimmat tunteemme ovat meidän tahdonilmaisumme perusteella yksityisiä eivätkä lainkaan kauppatavaraa.
…

Me kolme asianomaista olemme ilmaisseet suoraan ja useita kertoja, että emme halua alistaa yksityisyyttämme kauppatavaraksi. Olemme pyytäneet kunnioittamaan sitä tosiasiaa, että julkisesta työstämme huolimatta meidän yksityinen intimiteettimme ja ihmisarvomme ovat luovuttamattomia. Me emme siis halua, että elämämme herkimmät alueet ovat häpäisevän huomion kohteena.

Millainen ihminen tällaisen pyynnön jälkeen jatkaa kotirauhan häirintää ja tekee ihmisyytemme pyhimmästä osasta pikaruokaa sosiaaliselle väkisinmakaamiselle?